Tehtävä 1. Sosiaalisen median työkalut - Avain onnistuneeseen sisältöön

 

Olen tehnyt sosiaalisen median sisältöä eräälle työvaatealan yritykselle jo  kahden vuoden ajan. Aika kauan pystyin tasapainoilemaan koulun ja työn välillä, mutta lopulta huomasin tarvitsevani apua sosiaalisen median postausten kanssa. Aloin käyttämään sosiaalisen median työkalua, josta olin kuullut aiemmin.


Meta Business Suite on toiminut mielestäni hyvin, sillä työnantajani käyttää Facebookia ja Instagramia. On ollut kätevää kirjoittaa vaikka viikkoja etukäteen postauksia ja olla varma siitä, että se julkaistaan juuri silloin kun on tarkoitus. Kommentit, tykkäykset ja viestit näkyvät samassa paikassa, joten pysyy perillä esimerkiksi siitä, onko johonkin viestiin jäänyt vastaamatta. Tämä parantaa yhteydenpidon laatua asiakkaisiin.  Olen myös ollut tyytyväinen siihen, kuinka molempien kanavien analytiikkatiedot ovat olleet samassa paikassa, josta ne on helppo kerätä omiin Excel-tiedostoihin. Enää ei tarvitse selata molempia kanavia erikseen, ja miettiä mistä mikäkin tarvittava tieto löytyy. Yritys, jonka somea teen, on ostanut myös julkaisuille mainostilaa. Niiden kehitystä ja tuloksia on helppo seurata Meta business Suiten kautta. Mikäli en omistaisi omaa kalenteria, voisin käyttää kalenteria, joka löytyy myös tältä alustalta.

Vaikka Meta Business Suite on helpottanut sometilien hallinnointia, on siinä muutama asia, joita haluaisin kehittää. Etenkin tietokoneella julkaisuiden ajastaminen on välillä ollut hankalaa. Tietokoneversiossa kuvien lataaminen on välillä hidasta ja työlästä, minkä takia käytän ennemmin sovellusta kännykällä. Voi olla, että tämä johtuu oman koneeni suorituskyvystä tai nettiyhteyden laadusta. Toivoisin myös, että Meta Business Suiten kautta ajastetut tarinat omaisivat samat ominaisuudet kuin Instagram tarinoissa. Tarinoihin ei saa samoja fontteja kuin Instagramissa, linkkejä tai useita kuvia ei voi jakaa tarinaan. Jaan usein yrityksen Instagram tarinat myös Facebookiin, joten toivoisin että työkalulla voisi suunnitella täysin samanlaisia tarinoita kuin Instagramissa. Koska Instagramin ja Facebookin lisäksi yritys käyttää myös LinkedInia, haluaisin löytää työkalun, missä kaikkien näiden kolmen kanavan hallinnointi onnistuu. Siksi olikin hyvä aika etsiä uusia työkaluja. 


Hootsuite 

Pienen etsinnän jälkeen löysin työkalun nimeltään Hootsuite, jonka kautta myös LinkedInin hallinta onnistuu. Alusta on markkinoiden johtava ja palkittu sosiaalisen median hallintatyökalu. Se skaalautuu voittoa tavoittelemattomien järjestöjen tarpeisiin, isoihin maailmanlaajuisiin organisaatioihin ja jopa valtion hallintoihin asti. Hootsuite tarjoaa   monipuolisesti tietoa digitaalisesta markkinoinnista, joka olisi hyödyllistä yritykselle, jossa työskentelen. Tämän lisäksi alusta tarjoaa pienemmille yrityksille apua saada näkyvyyttä somessa, mikä olisi hyödyllistä työnantajalleni. Seuraajien saaminen on nimittäin ollut pitkään ongelma.  Myös tulevia kampanjoita voi suunnitella ja hallita helposti sovelluksella, jolloin työkalu helpottaa myös projektinhallintaa. Olemme monesti pohtineet miten juuri projektienhallinta saataisiin helpommaksi, joten tämä alusta olisi vastaus siihen. Myös se, että sovellus tukee kaikkia postausmuotoja kuten videoita, on kätevää, sillä postaamme paljon videoita. Ainoa miinus on se, että 30 päivä kokeilujakson jälkeen sovellus muuttuu maksulliseksi. Yrityksen pitää pohtia sitä ovatko he valmiita laittamaan n. 40 euroa kuukaudessa sosiaalisen median tileihinsä. Uskon kuitenkin, että Hootsuiten kautta voisimme tavoittaa uusia asiakkaita ja kasvattaa somenäkyvyyttämme.


Buffer

Toinen työkalu, joka palvelisi yrityksen tarpeita olisi Buffer. Buffer on aika samankaltainen kuin Hootsuite: kaikkien tarvittavien kanavien hallinta onnistuu samalla alustalla. Hootsuiteen verrattuna alusta on yksinkertaisempi, ja siitä on mahdollista saada myös ilmaisversio. Koska yrityksellämme on vain kolme sosiaalisen median kanavaa, ei tarvitsisi edes ostaa maksullista versiota. Myös monipuolinen kuvanmuokkausmahdollisuus ilmaisversiossa helpottaisi omaa työtäni, sillä käytän omaa kuvanmuokkausohjelmaani kuvien muokkaukseen. Bufferin kanssa tämä ei enää olisi tarpeen. Yksi miinus on kuitenkin se, että apua ei ole helppoa saada, ellei omaa Twitter tiliä. Ongelmatilanteessa twiittaamalla käyttämällä hashtagia #BufferSupport saa vain apua. Tämän takia yrityksemme pitäisi perustaa Twitter-tili, mitä en koe tarpeelliseksi. Myös se, että alusta ei tarjoa tietoa esimerkiksi digitaalisesta markkinoinnista tai jaa vinkkejä, on yksi miinus.


Sosiaalisen median taitajat

Koska teen somea vaatealan yritykselle, päätin tutkia kahta vaate- ja tekstiilialan yrityksen sometiliä. Nämä yritykset eivät suoranaisesti ole kilpailijoitamme, sillä työnantajani toimiva yritys keskittyy tiettyjen alojen työvaatteisiin. 


Jokipiin pellava

Jokipiin Pellava valmistaa suomalaisia pellavatekstiilejä saunaan, kylpyhuoneeseen ja kodin sisustukseen. Yritys on vanha, jo vuonna 1920 perustettu. Seuraan heitä Instagramissa, ja siellä  on mielestäni kiva meininki. Somejulkaisut keskittyvät omien tuotteiden-, henkilökunnan- ja yrityksen historian esittelyyn. Kuvat ovat laadukkaita, tekstien sävy rennon ja asiallisen sopiva yhdistelmä. Tekstiä ei ole liikaa, haluttu tieto tulee selkästi ja houkuttelevalla tyylillä ilmi. On selvää, että yritys haluaa somessa luoda itsestään helposti lähestyttävän kuvan ja se toimii. Mielestäni on kiva, että yritys esittelee tuotteitaan, yrityksen arkea, ja henkilökuntaa erilaisten videoiden välityksellä. Osa videoista on sopivissa määrin hassuttelua ja katsoja pääsee hyvin kiinni siihen mihin arvoihin yrityksen toiminta ja arki perustuu. Videot ovat sopivan pituisia ja tekstit havainnollistavat asiaa katsojalle. Somejulkaisuja ja tarinoita tulee aktiivisesti, mutta ei liikaa. Etenkin tarinoihin tulee joka päivä mielenkiintoista sisältöä, mikä varmasti pitää seuraajien mielenkiinnon yllä. Linkkejä jaetaan aktiivisesti, ja informaatio on selkeää ja asiakaslähtöistä. Somejulkaisut ovat johdonmukaisia, laadukkaita ja juuri kohderyhmää puhuttelevia. Jokipiin pellava on tili jota seuraan mielelläni, eikä ihme että heillä on seuraajia 4500 kpl! 


Marimekko

 Marimekko on brändi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat. Ajattelin ottaa Marimekon sometilin tarkasteluun, sillä se on mittakaavaltaan aivan omasta maailmasta. Marimekko jakaa sosiaalisessa mediassa laadukasta sisältöä. Kaikki kuvat ovat otettu ammattilaisen puolesta, oli kyseessä sitten kuva mallista tai lähikuva uusista lakanoista. Sometyyli on todella kansainvälinen, sillä onhan kyseessä maailmanlaajuisesti tunnettu ja suosittu brändi. Koska asiakasryhmä on niin laaja, näkyy se englanninkielisessä viestinnässä, ja siinä ettei yritys edes pyri luomaan itsestään ”hassua” tai läheistä kuvaa seuraajille. Sometili viestii vahvasta ammattilaisuudesta ja trenditietoisuudesta. Sisältö on johdonmukaisesti kohderyhmälle suunniteltua. On selvää, että kyseessä on yksi Suomen tunnetuimmista yrityksistä. Marimekko julkaisee syötteeseen aktiivisesti, lähes joka päivä.  Myös tarinoihin tulee paljon informaatiota esimerkiksi uudesta mallistosta tai eri kuoseista. Olen aina pitänyt Marimekosta, ja mielestäni somessa välittyy yrityksen brändi ja strategia yhtä vahvasti kuin muissakin kanavissa, kuten vaikka verkkosivuilla. Sometilin tunnistaa Marimekoksi nanosekunnin vilkaisun perusteella, mikä on kaikin puolin hyvä asia. 



Lähteet:

https://softia.fi/arvostelut/hootsuite/

https://www.websiteplanet.com/fi/social-media-tools/buffer/#support

https://buffer.com/

https://www.hootsuite.com/

https://www.instagram.com/marimekko/

https://www.instagram.com/jokipiinpellava/


Kommentit