tehtävä 5. Itsearviointi
Suoritettuani kurssin olen oppinut lisää sosiaalisen median monipuolisista mahdollisuuksista ja niiden toimintaperiaatteista. Ennen asenteeni esimerkiksi sosiaalisen median mittareita kohtaan oli sulkeutunut, sillä en tiennyt niiden toiminnasta paljon. Kurssin aikana kuitenkin opin nisitä ja kaikesta siitä hyödystä, jota ne eri tilanteissa tarjoavat ja kuinka niiden avulla voi luoda yhä tehokkaampaa sisältöä. Tavoitteeni oli oppia etenkin näistä eri työkaluista lisää, ja saavutin mielestäni sen tavoitteen.
Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelmani
oli mielestäni toimiva, ja otti hyvin huomioon yrityksen kohderyhmän, tavoitteet
ja resurssit. Osasin ottaa huomioon sosiaalisen median monipuolisuuden
suunnitellessani sisältöä ja loin toteuttamiskelpoisia sisältöehdotuksia yritykselle.
Otin myös huomioon työkalut joilla sisällön tehoa on helppo mitata sekä
ehdotuksen miten sisällöstä voidaan saada säännöllistä ja loogisesti
aikataulutettua.
Kurssi tarjosi paljon oppimista tukevaa
laadukasta materiaalia, jonka kautta tutkin aiheesta myös lisää lukemalla
aiheeseen liittyviä artikkeleita ja tutkimuksia. Perehdyin jokaiseen tehtävään
huolella, ja käytin niihin aikaa sen verran että sain aikaiseksi laadukkaita ja
sisällöltään oikeaoppisia kokonaisuuksia.
Kommentit
Lähetä kommentti